Hahmon tiedot:
Nimi: Veri Didlond, kutsutaan sukunimellä
Ikä: 32 vuotta
Sukupuoli: Mies
Asema: Ryhmänsä tiedustelija ja hyökkääjä
Ryhmä: Ankkuri, liikkuu pienessä ryhmässä, mutta myös yksinään.
Luonne: Didlond on ikäisekseen melko lapseikas, ja erittäin seikkailunhaluinen ja itsepäinen. Vaikka mies kulkee aina silloin tällöin yksinään, hän on sosiaalinen otus ja pitää muiden seurasta, ollen myös kiltti muita kohtaan. Did on rehellinen, ehkä liiastikkin, eikä osaa välttämättä pitää suutaan kiinni tarvittaessa. Päästää suustaan mitä sattuu, mutta ei ikinä tarkoita pahaa. Hän vain sattuu olemaan vähän höntti. Osaa myös olla hyvin vakavakin, ei suutu helposti mutta silloin muuttuu hymyilevästä synkäksi todella nopeasti. Käy käsiksi jos näkee sen tarpeelliseksi, yleensä äärimmäisen sanaharkan myötä tai puolustautuessaan. Voi uhitella vielä hetken taiston jälkeen, mutta rahoittunee piakkoin, pitkävihaisuus kestää noin sovintoon asti.
Itsepäinen, jättää yleensä muiden tärkeät neuvot vähemmälle huomiolle. Aina valmiina jännittävään matkaan ja taistoon, pää kolmantena jalkana tai ilman. Yhteistyö on herralle varsin mieluinen asia, kaveriporukassa saadaan enemmän aikaan ja saadaan nauraa yhdessä. Kiintyminen on herralla vähän siinä ja siinä, tunneside ei näyttele niin suurta roolia hänen elämässään.
Ulkonäkö: Anatomialtaan Didlond on keskimittainen, melko lihaksikas ja jykevä. Hän on vahva, muttei välttämättä ketterä juoksemaan omilla jaloillaan. Liikeratojen notkeus ja voima on keskittynyt rintakehän ja käsien alueelle, jolloin viikateen iskusta tulee tehokas ja oikeaan kohtaan osuneena paljon vahinkoa tekevä. Muussa tapauksessa Did on kömpelö kuin mikä.
Hiukset ovat lyhyet ja usein sotkussa ja punertavan ruskeat, silmä siniset ja iho hieman vaaleaa ruskettuneempi. Päänmuoto on pyöreän ja neliskantteisen sekoitus, kasvot ovat nuoren kaltaiset mutta samalla miehekkäät ( noin stereotyyppisesti ).
Asukokonaisuus koostuu suurimmaksi osaksi ruskea-harmaasta haarniskasta rintakehän, olkapäiden ja vyötärön ympärillä. Suojapuvun alla löytyy toppia, lyhytpunttiset housut ja muuta kevyttä asustetta. Kylmemmillä säillä ja öisin Didlond voi vetää ylleen paksun hupullisen pörrötakin. Pohkeisiin asti yltävät saappaat kelpaavat joka säähän ja useimpiin maastoihin. Pikkutavaraa löytyy sieltä täältä, vyötä, koruja kaulasta ja käsistä ja suojakäsineitä sun muita taisteluissa tärkeitä asusteita, mukaan lukien Vincentin kutsumiseen tarkoitettu luusta tehty torvi ( eri asia saapuuko Vincent paikalle ). Didlond kuljettaa mukanaan suurta, painavaa viikatetta, joka kulkee mukavasti pienessä selkärepussa, josta se on helppo vetää esiin.
Historia: Didlondin kotikylässä arvostetaan perinteitä ja vanhanaikaista elämää, joten herra on itsekkin sen kaltainen. Aseistus ei ole huippumodernia, ja taistelussa suositaan paikalla olemista ( esim. jousten käyttöä ei suosita.) Herra on ollut aina innokas taistelija ja tappelupukari, lapsen nappaillut pikkueläimiä kerta toisensa jälkeen. Hän jatkoi innostustaan pitkään, ja tuli hyväksi metsästäjäksi. Täysi-ikäisenä liittyi mukaan, enemmän itsensä kuin kaverien mukana, metsästäjäryhmään, joka halusi pysyä itsenäisenä muista suurista tunnetuista ryhmistä. Tätä edesauttoi myös kylän syrjäinen sijainti ja yhteysvaikeudet.
Pieni ryhmä lähti Lavyrinthokseen, perusti sinne pikkuruisen siirtokunnan ja jäi alueelle kohtalaisen pysyvästi. Aina tarvitun saaliseläimen / vastaavan huvetessa tarpeeksi pieneksi Ankkurit vaihtavat paikkaa tai jäävät odottamaan kannan kasvua.
Vincent on väkisin kesytetty ratsu. Didlond ja Vincent eivät ole parhaita kaveruksia, mutteivat suuria verivihollisiakaan. Vastapalkaksi tuesta taistelusta ja hälytyskellona toimimisesta Vincent saa ihmisten tarjoaman suojan ja helpon ruuan. Piikkilisko on fiksu ja tajuaa tämän, joten helppo pako tai kapina ei ole hänellä päälimmäisenä mielessä. Ei silti pistä pahkseen, jos joku tulisi ja irrottaisi pahuksen riimun.
"Mission": Ei varsinaista tavoitetta labyrintissä kulkemiseen, metsästää enimmäkseen seikkailunhalun ja huvin vuoksi.
Muuta:
- Käyttää aseenaa suurta viikatetta
- Didlondilla on käytössään liitävä preussilainen juoksijapiikkilisko Vincent. Tämän avulla herra liikkuu paikasta toiseen, ja käyttää tätä myös ratsunaan tai taustatukena taistelussa.
- Omistaa poikaystävän kotokylässään
(- Didlond perustuu nettipeliin Dragon's Prophet)
(- Didin ryhmään saa myös tehdä lisää metsästäjiä aivan vapaasti kysymättäkin, jos haluaa uwu)
Luojasta:
Luoja: Sussur